9.3.2010, tiistai

Aika juoksee, ei päivityksiä. Uusia kujeita. Paljon haluaa, vähän saa. Pitäisi karsia, tehdä vähemmän, keskittyä vain niihin asioihin jotka saa hoidettua. Mutta minkäs teet?

Asiat kuitenkin etenee. Toimitilat Karjasillalle, workshop ja showroom. Kihelmöintiä. Alustava aikatulu on että 20.4.2010 ois avajaiset. Saa nähä. Ilimottelen kun varmistuu.

Sitä ootellessa voi pohtia ja käyä kattoo google mapsista meikäläisen pakua.

ilolla,

ayh

* * *

23.12.2009, keskiviikko

Joululla, kinkulla - pikku pöhnässä. Kaikille samoja. Alakuvuojesta taas säksättää. Lonkun paketin käyttöolo on optimaalinen krapulassa. Liekkö.

hyvät tontut

ayh

* * *

10.12.2009, torstai

Jep jep. Kuukausi hiljaa, hyvin hiljaa. Mutta kovat on ollu tohinat. On koneet säksättäny, on. Yrjö Henrikki on vedelly vähän aikaa happea kun aika mennyt kersan kanssa. Sitä se on kun kaiken tekee yksin. "yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin", Hellaakoski kait. Toisaalta se hienous on juuri siinä että kaiken tekee yksin. Ei kukaan määräile, ei käske. Painelee vaan menemmään. Kättä jalakaa.

dot

ayh

* * *

10.11.2009, tiistai

No niin. Perjantain puolikunto kostautui. Iltapäivästä kuume lähti nousemaan ku vanhalla pojalla. 39 napsahti mittariin ja veti nöyräksi, tosi nöyräksi. La ja su sairastellessa, mutta pikkuhiljaa parantuessa. Liekkö sitte sikainfluenssaa vai kausikamaa, mutta voimille se otti. Nyt olo 90% ok ja parempaan päin. Ehkä se oli siinä, toivottavasti.

No kuiteski, sunnuntaihan oli isänpäivä ja lahjat paikallaan. Kiia oli tehny tarhassa sinappia (vahvaa ja tulista - nam), Pinja kipsistä valoksen (käden) ja Nuuttipoika oli käyny stokkan musiikkiosastolla (Muse, The Resistance), kyllä isukin kelepaa.

Nyt työtä näillä tehoilla. KERSA ja KOOMA pipojen mallistojen lanseeraus marraskuun aikana. "kuus kertaa kuus - laita hymyyn suus", näillä spekseillä, lisää heti kun enemmän valamista.

päivän linkkinä, maitovalas - milkwhale

peace

ayh

* * *

6.11.2009, perjantai

Puolikunto, mutta ei kuumetta, siksi töitä. Isänpäivätilauksia muutamia. Lepoa enemmän.

ayh

* * *

26.10.2009, maanantai

mondey to mondey. Arkimieli, karhea kieli. Siellä oli Nanne ja oli Tare. Sitte oli Elias Lonkkupuro ja lavalla Matalat Majat. Tuopit ja fisut. Lauantaina käytiin kirjastossa.

Työntyvää viikkoa. Vetää vailla vastusta. Salaatti, tomaatti ja emmentaali.

dr. ötker, vaikka se kirjotetaan varmasti erillälailla. Laillasuojaton.

ayh

* * *

19.10.2009, maanantai

Syysloma lapsukaisilla, syysloma isukilla. Puolikas. Pudasjärvi, here we come. Loppuviikosta takas eli back.

Jag support this.

BFC

* * *

15.10.2009, torstai

Päivän päästä on perjantai, eilen oli keskiviikko. Onkohan Lonkkupurolla repsahtanu eilen? Ei ollu ainakaan vielä facebookissa, liekkö. No se seleviää aikanaan. Pakkanen oli paennut ja keli nollassa, kuivaa. Työn tekemisen tuska ja ilo samassa pähkinässä. Tuhannen idean saaminen ei toteuta yhtään ideaa, vain toteuttaminen toteuttaa. Toteuttamisen resurssit ovat rajalliset. Välillä muut työt, välillä oivaltamattomuus työn määrästä. Entä meneekö aika liian nopeaa tuotantokykyyn nähden? Kannattaako näitä ajatuksia edes ajatella, vai pitäisikö keskittyä vain siihen toteuttamiseen. Toisaalta ei se koskaan se määränpää sitä autuutta tee vaikka aina luulee. Ja niin sitä aina luulee.

Nyt luvussa on Kurt Cobainin elämänkerta (kirj. Christopher Sandford). Alku konttaa tai ei se nyt ihan konttaa mutta en ymmärrä minkä helvetin takia ihmisen lapsuus ja nuoruus yritetään analysoida käyttämällä lähteinä epämääräisiä lausuntoja, tapahtumia ja ihmisiä. Kaikki luonnollinen mystisyys pyritään repimään auki ja jokaiselle asialle tarjotaan selitys. Ei elämä niin mene. Elämässä tapahtuu paljon asioita vain siksi että ne tapahtuu. Ei se muuta vaadi. Antaa mennä vaan vaikka silmät kiinni, aina tapahtuu ja jälkianalyysi on vain kakkakikkare siinä paskaläjän kupeessa. Siksi oikeestaan suoraan sanottuna muuten vituttaa lukea tuota kirjaa, mutta eihän sitä kesken nyt voi jättää kun kerta on alottanu ja ehkä se loppua kohti paranee, ainahan ne niin tekee. Mutta jos hyvän elämänkerran haluat lukea niin suosittelen Lemmy Kilmisterin (kirj. Janiss Garza) omaelämänkertaa. Se oli rehellistä ja suoraa. Turha hehkutus oli jätetty pois. Sen seurauksena suosittelen, Orgasmatron.

Ja, päivän kuva.

peaches

ayh

* * *

14.10.2009, keskiviikko

Kuva uus.

Aika juoksee, minä ryömin. Tony veti pari viivaa ja oli laihtunu kovasti. Aamulla kaheksan astetta pakkasta. Raikas, reipas. Ja nyt on Kimmollekki fontti kohillaan. Myönnän että parempi on. Pittää käyä siellä Wingerissä usiammin nyt kun piikkikin on auki ja Jamille terveiset, että pipo on tulollaan, kuha tässä ennättää. Jeps, arjen iloa.

ayh

* * *

6.10.2009, tiistai

Päivän kuva. 4s pipon tähti tehdään kolmesta huopatähdestä. Tähti kestää neljänkympin pesun, mutta tarhan kuivauskaappi sen todisti, että kuivauskaappia ei väri kestä - pipo kylläkin.

Muuten päivä luolan kellarissa. Viimeiset kirjanpidot ja sitten case is close. Uudet urat, nuorat poikki, mutta uudet nuorat - entistä vahvemmat.

Makupalaksi vielä käkätykset tästä, tiistain arkeen.

peace

ayh

* * *

5.10.2009, Maanantai

Jii haa...myymälää päivittelen...eka kama myynnissä...please you are wellcome!

ayh

* * *

Uutta, päivän kuva...liekkö joka päivä. Räntää. Mitä tekis Nasty? Entä Jhonny? Ajatukset juoksee tekoja karkuun. Mieli kiinni ja työhön. Töihin.

ayh

* * *

4.10.2009, Sunnuntai

Han är tillbaka....A.Alapesu, äntligen.

ayh

* * *

2.10.2009

Wu-huu...illan kuumotus ohi, oli kyllä eka catwalk aika tiukka paikka. Tuolla (mtv3 muodinhuipulle) hyvin kerrottu fiilikset. Kävi kyllä kylmät väreet että näinkö kävi pohojosen pojalle. No ei onneks. Sinkkusen lähtö oli kyllä ylläri siinä hetkessä. Olin aika saletissa että Hely lähtee. Tuntemattomat on Tuupaiset tuumailut...

Päivityksiä piisaa. Pipomallit, nyt saatavilla olevat, tuolta, Yrjö Henrikki, head. Myös täältä löytyy, Real Deal, jo hyllystä kampetta. Lisää tulee sekä nettii että Dealiin.

Radiossa sanoivat ja piha sen todisti, lunta tuprutti tupaan sakeasti. Talvi tulee, I like it.

Töihin.

ayh

* * *

1.10.2009

Ruoka on halvempaa, viina kalliimpaa. Krapula vakio. Tänään se sitten tärähtää pirttiin tai telekkuun, Muodin Huipulle. Klo 20.00 Mtv3. Kuumotuksellahan se aina on ku ittensä näkee, mutta "mitäs läksit" sanos petelius.

Eilen oli Yrjö Henrikin first release at Real Deal Ladies Night. Kekkerit oli kovuutta. PEF. perus stressissä, Rita oli tehnyt loistavaa sushia (dänx). Katja Iljana a.k.a kiljana aina niin kovana ja minulle ennestään tumtemattoman neverlandin lanseeraus. Kovvaa niinku ALAlla sanotaan. Ja sisko pisti Gimmaluotolla elämän risaseksi ja lonkuahon Ilkka kuokki loppumetreillä uimahallin raikkaana. Ilta päättyi PSK Kaupunnin open stagea kunnellessa ja pyöräilyyn jääkylmässä vesisateessa. Kotia päästyäni kaivoin jo klassikoksi muodostuneen pilkkihaalarini ja Vallu pääsi vääntämään torttua, minun hymyillessä lämpimässä kotelossani.

peace everybody

ayh

* * *

28.10.2009, maanantai

First release is here and truth!!! Real Deal Ladies Night and Yrjö Henrikki proudly presents---->something old, something borrowed, something new, something blue (sometimes)...davai davai. If You a Lady, You are wellcome!!!

Viikko Hessoissa. Kuvia täältä---->do the Helsinki 21-27.9.2009.

Täällä pohjantähen alla osa 8, Yle Areena. Jag rekomendera.

* * *

17.9.2009, torstai

Kaksiviikkoa kauniimpi, vanhempi, väsyneempi. Hu hu. Kiireessä pitää ja ressissä. Kusta ja paskaa sanos joku, mutta en sano. Ei saa sanua. Kristillinen kasvatus käskee pitää nöyränä. Mutta minkäs teet. Ei tiedä mitä tehdä. Tietää vain että ei ole aikaa. Pitäisi priorisoida. Oispa Tomppa sanomassa: "nyt priorisoi". Ens viikko Helsingissä. Suku, sukulaiset. Ensimmäinen release tulossa. Millä tavalla, who knows. Mutta tulee vaikka väkisin. Pentti sanoo:" Kesä on mennyt niin kuin kaikki olisi. Istun tuolilla tai katselen ulos, kävelen vielä niityllä mutta vilu kouraisee vatsaa: en osaa ajatella muuta kuin virheitäni." Suosittelen Penttiä.

* * *

3.9.2009, torstai

Toivo elää toivossa, homo to homo, auto ja sen startti irtisanoivat suhteensa. Auto jäi parkkipaikalle, minä soitin huoltomiehelle. Liekkö huomiseksi, vetää stressille.

Kersa kutsut. Tillauksia tuli, töitä, kiireitä. Joha sitä. 78/100 valmiina.

2.9.2009, keskiviikko

Aikasa kutaki. Uni sekavaa jälleen. Heräilyä. Herätys 6.45. Toinen kuppi kahvia, pitäisi vain yksi. Unohdus. Mitään unohtanut. Yö oli ollut lämmin, pyöränpenkissä ei ollut yhtään kosteutta. Paperit taiteltiin ja laitettiin taskuun odottamaan vuotavaa nenää.

Paljon työtä, ilman tietoa tarkasta ajan tarpeesta.

Niin, kun tämän lukee, toinen kuppi tuntuu oikeutetulta, jopa ansaitulta.

* * *

1.9.2009, tiistai

Aamusta ylös. Sisältöpäivitykset viipyy. Pitäisi tällä viikolla, liekkö. Kiireitä. Uni sekavaa. Taulun lasi raksahti asennusvaiheessa pirstaleiksi ja oli muutenkin oudon muotoinen ja taipuisa. Herääminen klo 6.00. Aikanen mato joutuu linnun mahaan. Kenen linnun. Lentokykyisenkö?

Voikun olisi vielä Carrols, mutta hessoissahan se on. Cluburger ja kaksi yhden hinnoilla.

* * *

31.8.2009

On tämä yhtä vittua kun ei osaa. Tehdä kotisivuja, mutta mitäs noista, kapakoista. Täältä nämä nyt vihdoin tulee pala kerrallaan, pala kurkussa, kymmenen orrella.

Ei tässä hättäillä kannata, niinku lonkura sannoo aina ku se on tosi päissänsä, että, ollaan vaan ja oleillaan.